itkettävän hyvä munakoiso-couscous-pannu (V)
Munakoisoa kannattaa hyödyntää juuri nyt, kun se on edullisimmillaan satokausituotteena. Munakoisosta on moneksi, sillä sen maku on kuitenkin itsessään vähän kuin tyhjä kangas, vaikka ei kuitenkaan niin kovin vaatimaton.
Tämä munakoiso-couscous -pannu on ihan uskomattoman helppotekoinen, nopeasti valmistuva, värikäs ja herkullinen! Tulee ehdottomasti tehtyä uudestaan eli pitäisikin käydä koiso-ostoksilla.
Oikeastaan tämä on vähän kuin pyttipannu, sillä tähän voi hyödyntää monenlaisia vihanneksia, mitä kaapista nyt löytyy. Mutta ei tähän liikaa tarvitse tunkea aineksia, sillä näillä simppeleillä aineksilla tulee vallan mainio pannu, josta saa kaksi-kolme oikein ruokaisaa annosta:
1 munakoiso
1 sipuli
1 valkosipuli
1 chili
kirsikkatomaatteja
ruokaöljyä, oliiviöljyä
basilikaa
noin 2 dl (keittämätöntä) couscousia + kurkumaa
suolaa
Itketä halutessasi munakoison viipaleet.
Tämän jälkeen kuutioi munakoiso pieniksi paloiksi. Silppua sipulit ja
chilit. Pilko kirsikkatomaatit.
Valmista couscous paketin ohjeen mukaan. 2
dl on oivallinen määrä tähän. Couscousin voi valmistaa tosiaan ensin,
sillä se pysyy kannen alla lämpimänä ja lisätään kuitenkin lämpimälle
pannulle loppuvaiheessa. Couscous maustetaan suolalla ja kurkumalla,
joka tuo myös hienon keltaisen värin. Reseptiluettelon oliiviöljy
käytetään couscousiin.
Pehmennä ja ruskista munakoisokuutioita
ruokaöljyssä, lisää joukkoon myös sipuli, loppuvaiheessa valkosipuli ja
chili. Kaikkein viimeisimmäksi kirsikkatomaattikuutiot ja couscous.
Viimeistellään tuoreella basilikalla.
Niin hyvää.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi! :)